Suomi joutuu mukaan II maailmansotaan 30.11.1939, kun Neuvostoliitto hyökkäämättömyyssopimuksesta huolimatta hyökkää maarajan (1300 km) yli sotaa julistamatta. Neuvostoliiton väkiluku tuolloin oli 194 milj. ja Suomen 3,4 milj. Liikekannallepanoissa NL:ssä saatiin aseisiin yli 1 000 000 sotilasta, kun Suomen vahvuus tuolloin oli 295 000 miestä.
Maavoimien osalta voimasuhteet olivat 1:4, kenttätykistön 1:10, panssarivaunujen 1:192 ja ilmavoimien osalta 1:12 NL:n hyväksi.
Veljekset eivät iästä johtuen vielä joutuneet talvisotaan. Rintamalle he joutuivat vasta 1941 (Kalevi) ja 1942 (Erkki) 19 vuotiaina.
Talvisodan ensimmäisten pommitusten aikaan Erkki oli Kareliassa ja sai hotellilta tehtäväksi saattaa pari iäkästä venäläistä kreivitärtä sotaa pakoon Helsingin rautatieasemalta lähtevään junaan. Samaan aikaa pommit putoilivat muutaman sadan metrin päässä linja-autoasemalla. Erkki näki omin silmin pommitukset läheisellä linja-autoasemalla (ks. oheinen video).
Erkin sotapalvelus alkoi 18.2.1942. Sotaan hän lähti Joensuusta Lehmon kylästä, jossa mm. Marokon kauhuksi kutsuttu kapteeni Aarne Juutilainen piti talvisodan aikana päämajaansa. Suurimman osan Erkki palveli vastavakoilun autonkuljettajana. Hän oli siten ns. Stella Polaris-miehiä. Vastavakoilun arkistot vietiin Ruotsiin, mistä seurasi, ettei ollut helppoa saada myöhemmin rintamamiestunnusta. Se kuitenkin onnistui 1990-luvun alussa.
Enimmäkseen alla oli jenkkirauta, kuten Ford, mutta joskus myös venäläinen kuorma-auto Molo esimerkiksi perääntymisvaiheessa. Kyydissä oli yleensä vastavakoilun upseereita tai vielä korkeampia sotaherroja. Joukon ainoana sotamiehenä upseerien seassa ei aina ollut helppoa, sillä upseerit olivat tottuneet juoksuttamaan alaisiaan milloin minkin asian perässä : saunan lämmitystä, riistan nylkemistä yms. Ylemmältä taholta oli kuitenkin Erkille sanottu, että hänen ainoa tehtävänsä on toimia autonkuljettajana. Aluksi asiasta tuppasi syntymään kahnausta Erkin ja joukon upseerien välille. Erkki ilmoitti kuitenkin ykskantaan, että hän ei tee muita toimia kuin kuljettaa autoa. Eräs upseereita kimpaantui niin, että Erkki joutui kuulusteltavaksi. Asian todettiin olevan kuten Erkki oli sanonut, mutta kimpaantunut upseeri sai hoidettua Erkille häkki- eli putkatuomion ”epäsotilaallisesta käytöksestä”. Muutaman päivän häkkirangaistuksen jälkeen Erkki sai olla rauhassa ja hoitaa autonkuljettajan hommaansa. Samalla hän sai ylempiään kumartelemattoman jermun maineen, joka kulki hänen mukanaan koko loppusodan ajan.
Koska Erkki palveli vastavakoilussa ei hänestä jäänyt Suomeen mitään tietoja. Kaikki asiakirjat siirrettiin Ruotsiin juuri ennen sodan päättymistä. Toimintaa kutsuttiin koodinimellä Stella Polaris. Siksi Erkin oli myöhemmin vaikea saada veteraanin tunnus. Vuonna 1992 pääesikunta löysi tiedot ja Erkki sai tunnuksen.
Erkki sai 11 päivän mittaisen loman joka toinen kuukausi. Tavallinen sotamies (kuten veljensä Kalevi) sai vastaavan mittaisen loman vain puolen vuoden välein. Tällaisen loman Erkki sai 1943 ja matkasi Äänislinnasta ( nyk. Karjalan Tasavallan pääkaupunki Petroskoi) junalla kohti Helsinkiä. Matkalla hän tapasi Niilo Massi-nimisen kaverin, jonka kanssa juttu tuntui luistavan mainiosti. Juttukaveri olikin tarpeen, sillä junan veturi suistui kiskoilta ja kesti yli vuorokauden saada se taas raiteille.
Kalevi seniorin sotilaspassin tiedot:
Kalevi Edvard Alestalo, astunut vakinaiseen palvelukseen 27.9.1941
Joukko-osasto : Jv.kk 18, vannonut sotilasvalan 26.10.1941
pituus 168 cm, paino 62 kg,
Palveluksen laatu : aseellinen 22 kk. kiväärimiehenä.
Aliupseerikoulu 17.10.41-6.12.41
erikoiskoulutus : Kiväärimies
Sot.arvo Sotamies
Siirrot : 28.9.41 Jv.K.K21:een, 14.1.42 osastoon 1400, 21.1.42. 2./JR 4:ään
Osanotto taisteluihin : Itäkarj.taist. Suurlahti 21.1.-15.3.42. Syvärin alajuoksu, Kuuttilahti 15.5.42 – 10.6.42. Shemenski 19.5. – 17.6.44. Nurmoila 26.6.44, Rutajärvi 27.6.44, Nisojoki 27.28.6.44.Pannila 30.6.44 Koivuselkä 3.7.44. Sääksjärvi 5.7.44. Varpajärvi 9.7.44. Kaukjärvi 23.7.- 19.9.44.
Kotiutettu : 18.11.1944 Puruvesi
Int. varusteet luovutettu 29.11.1944
Kalevin aliupseerikoulu siis jäi kesken, kun etulinjaan tarvittiin tuoreita miehiä.
Kalevin rykmentti . 8.D / JR4 Itä-Karjalassa NL:ssä keväällä 1942
Rauhan tultua ja veljesten palattua kotiin Tammisaloon kävi ilmi, että Eetu oli myynyt veljesten siviilivaatteet. He siis joutuivat jonkun aikaa tyytymään niihin vaatteisiin, jotka sodan lopussa oli päälle jäänyt.
Euroopassa oli sodan jälkeen vain kolme sotaan osallistuneen maan pääkaupunkia, jotka eivät joutuneet miehitetyksi. Nämä kolme pääkaupunkia olivat Lontoo, Moskova ja Helsinki !
Sodan jälkeen Erkki ja Kalevi pääsivät Viljasille (Irene Viljanen oli Martan sisar ja naimisissa Yrjö Viljasen kanssa) töihin Fennada filmiin Pikku-Robertin kadulla. Viljasella oli omia elokuvateattereita ja hän rahoitti muutaman filmin tekemisenkin. Aivan 1940-luvun lopussa Kalevi oli päivät poliisina ja iltaisin elokuvateatteri Gloriassa sivutoimisena vahtimestarina ja paikannäyttäjänä. Kalevi Jr. pääsi tuolloin ensimmäisen kerran elokuviin Glooriaan äitinsä kanssa. Walt Disneyn piirretyt filmit seurattiin hienosti oikein omasta aitiosta.
Sodan jälkeen Kalevi oli pari vuotta Liikkuvassa poliisissa, minkä jälkeen erilaisissa myyntitehtävissä paitsi suomalaisissa niin myös ulkomaisissa yrityksissä Suomessa. Pari vuotta myös omassa yrityksessä 1960-luvun vaihteessa.
Vuonna 1945 hotelli Wieniin (nyk. Hotelli Marski) haettiin vahtimestaria. Noin 400 hakijan jono ylettyi aina Lönnrotinkadulle asti. Erkki pääsi haastatteluun, jossa kysyttiin mm. alkoholin käytöstä. Hakijoiden joukossa oli paljon entisiä vahtimestareita, mutta haastattelijat pitivät näitä liiaksi viinaan menevinä. Kysyttäessä Erkki vastasi, että ei hän nyt lasiin syljekään, mutta pysyy kohtuudessa. Niin kävi, että valtavan hakijamäärän joukosta Erkki sai paikan. Tehtävässä edellytettiin uniformua. Erkki kyseli löytyisikö Viljasilta elokuvateatterista esimerkiksi vanhaa vahtimestarin asua. Sellaista ei löytynyt, mutta sen sijaan Viljasilla oli pakka kangasta, josta Erkki sai teettää vahtimestarin formunsa. Asu teetettiin Kämpin talon amerikkalaisella räätälillä. Wienin johtajat olivat pudottaa silmänsä nähtyään Erkin upean kaluunaherran asun.
Wien oli Erkin mielestä erinomainen paikka. Näki paljon erilaisia ihmisiä, ruoka oli talon puolesta ja ovella pystyi ansaitsemaan hyvin myymällä merimiehiltä ostettua tupakkaa hotellin ja ravintolan asiakkaille.
Wienissä kävi kaikenlaisia asiakkaita. Yksi heistä sattui olemaan silloisen ministerin poika. Elettiin joulukuuta 1945. Kerran tullessaan taas alakerran baariin hän ohimennen toteaa Erkille, että ota ero suurista seteleistäsi. Erkki ei heti oikein ymmärtänyt, mistä oli kyse, mutta vaihtoi suuret setelit kuitenkin pienempiin. Vasta uuden vuoden aattona asia tuli uudelleen mieleen, kun tuli tietoon, että suuret 1000 mk:n setelit leikataan kahtia ja haltija saa rahansa takaisin vasta myöhemmin. Lisäksi pankeissa vaadittiin uskottava selvitys rahojen alkuperästä. Mustanpörssin kauppiaat kärsivät suuria tappioita, mikä tietysti oli toimenpiteen tarkoituskin.
Sodan jälkeen kaikesta tavarasta oli puute – ei vähiten kunnon vaatteista. Erkki pystyi kuitenkin vähin erin uusimaan vaatetustaan. Ensin Tampereen Jalkineesta löytyivät tosi hienot nahkakengät, jotka oli alun perin tarkoitettu Kaleville, jolla oli myös tarvittava kenkäkortti eli –lisenssi. Löydetyt hienot ruotsalaiset kengät olivat Kaleville liian tiukat, mutta Erkille kuin tehdyt. Päätettiin, että Erkki käyttäisi lisenssin ja saisi kengät. Kaleville haettaisiin sitten myöhemmin.
Hienon päällystakin Erkki löysi Iso-Roobertinkadun juutalaiselta kauppiaalta. Takki oli ikkunassa ja Erkki astui sisään ja kysyi oliko se myytävänä. Myyjä huikkasi takahuoneeseen, että hakeeko se Lindström sen takkinsa, johon kuului vastaus, että myy vaan se pois. Takki irtosi 16 000 mk:lla eikä säännöstelykortteja sen kummemmin kyselty (tavanomainen kuukausipalkka tuolloin oli 3000 mk, joten ostos olisi voinut merkitä keskiverto duunarilta lähes puolen vuoden palkkan sijoitusta silloin).
Samaa takkikauppaa käytettiin sitten vielä pari muutakin kertaa. Kalevi oli syksyllä 1946 menossa naimisiin, jolloin kunnollinen päällystakki oli tarpeen. Kalevi meni Erkin kanssa samaan juutalaisliikkeeseen ja osto onnistui jälleen. Asiaa ei haitannut, vaikka Kalevi sattui olemaan liikkuvan poliisin uniformussa. Myös Tuomolan Eero sai Erkin avustuksella päällystakin ostettua samalla tavoin.
Vähitellen Erkki alkoi selvittää mahdollisuuksia lähteä merille. Tätä tavoitetta varten hän oli jo sodan aikana aloittanut englannin opinnot (kirjekursseja yms.) sekä kokkikoulun. Laivaan oli vaikea päästä, jos ei ollut aiempaa kokemusta, mutta joka laivaan tarvittiin yksi tai useampi kokki. Tämä osoittautui toimivaksi strategiaksi.
Hän kävi usein Kotkan satamassa tarkkailemassa tilannetta. Kerran joku oli pyytänyt Erkkiä noutamaan laivasta kangaspakan. Erkki katseli, ettei tullimiehiä näkynyt ja nosti pakan olkapäälleen. Juuri samalla hetkellä laiturille ilmestyi tullimies. Erkki käveli ripeästi pokkana ohitse pysähtymättä. Tullimies luikkasi perään, että mitäs sulla on siinä kantamuksessa. Silloin Erkki muisti Kotkalaisen räätälin nimen liikkeen ikkunasta ja huusi vastaukseksi, että vie kangasta Leo Pylkölle. Johon tullimies : ”Kyllä minä Leolta kysyn”. Nopealla reagoinnilla ja nokkeluudella Erkki selvisi tilanteesta ja tästä vähitellen kehittyi toimintamalli, jolla selvisi myös maailmalla.
Erkki haki yhdessä kotkalaisen Mikko Marron kanssa laivaa maailmalle. Mikko oli Kalevin paras sotakaveri etulinjasta.
Kesäkuussa 1947 he löysivät laivan, joka siirtyi Kotkasta Helsingin Jätkäsaareen.
30. kesäkuuta 1947 alus lähti Antwerpeniin, sieltä Lissaboniin ja edelleen Durbaniin ja Sydneyn. Joulukuun alussa he tulivat takaisin pohjoiseen, Osloon. Sieltä kaverukset siirtyivät Tukholmaan. Tukholman maahanmuuttoviranomaiset uhkasivat ajaa heidät pois maasta, koska heillä ei ollut oleskelulupaa. Kuitenkin sattumalta, juutalainen vaikutusvaltainen mies auttoi heitä saamaan tilapäiset oleskeluluvat. Tuota pikaa Erkki jo perkasi kalaa Grand-hotellin keittiössä. Erkki on laskenut, että joulun ja uudenvuodenaaton aikana hän voi saada aluksen, kun paikalliset viettävät joululoman. Ja niin kävi, että Erkki sai 1947 viimeisenä päivänä aluksen, joka suuntautui Länsi-Intiaan. Erkin ja Mikon polut erosivat tässä.