Alestalon maatila

Vuodesta 1709 alkaen

Alestalon suvun juuret

Sarvan Alitalon tila on ollut suvun hallussa vuodesta 1709 lähtien. Tämä vanha sukutila sijaitsee Hollolassa, upeissa maisemissa Vesijärven rannalla parinkymmenen kilometrin päässä Lahdesta.

Ensimmäisenä tilaa asui ja viljeli Matti Mikonpoika vuosina 1709-1739 puolisonsa Maijan kanssa. Suvun nimi vakiintui Alestaloksi 1880-luvulla. Eino Alestalo oli tilan yhdeksäs ja pitkäaikaisin isäntä (1965-2015). Einon jälkeen tilan omistus siirtyi Edvard Alestalon vanhimman pojan pojalle: Kaleville ja hänen pojilleen Aleksille sekä Antille.

Alestalo ja Ylitalo

Nykyiset suvut – Alestalo ja Ylitalo – ovat hallinneet Sarvan maita vuodesta 1709. Tuolloin isäntänä Matti Mikonpoika. Hänen vaimonsa oli Maija. Kirkonkirjojen mukaan lapsia oli ainakin neljä: Simo, Matti, Aatami ja Esko.


Neljän sukupolven jälkeen 1820-luvulla Sarva jakaantui kahdeksi tilaksi, joista myöhemmin käytettiin nimiä Ylitalo ja Alitalo. Antti Kustaa Antinpoika alkoi ensimmäisenä käyttää Alestalo-nimeä 1800-luvun lopulla.


Lue lisää historiasta

Sarvan kylä

Sarvan kylä Hollolan Vesikansassa. Sen itäpuolella kaartuivat Paimelan kartanon maat.  Pohjoisessa rajanaapureina oli Vaanian kylän Tuomaalan sotilasvirkatalo. Länsipuoli on osa Vesijärveä.

Sarva mainitaan ensimmäisen kerran 1559 veroluettelossa.

Sarva oli akumenttitila eli aputalo, joka maksoi veronsa ratsutilalle ratsumiehen ylläpitämiseksi. Vuonna 1587 Sarvan ulkoveromaa otettiin kruunulle eli valtiolle ja 1600-luvun lopulla Sarva on ollut autio.

Maatila tänään

Peltoa tilan välittömässä läheisyydessä ja lähialueilla n. 40-50 ha. Lisäksi metsää täällä sekä hiukan Heinolassa ja Jyväskylän suunnalla. Yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa on meille erittäin tärkeässä roolissa molempien osalta.

Lisätietoja voit kysyä alla yhteystiedoista, jos haluat tietää lisää.

Sijainti

Tila sijaitsee Hollolassa, upeissa maisemissa Vesijärven rannalla parinkymmenen kilometrin päässä Lahdesta.

 

Jos sinulla on kommentteja tai kysyttävää sivuista tai tilasta, lähetä sähköpostia aleksi@alestalo.com